Paskahousujen Palatsi

Eräänä päivänä eräs ystäväni jätti minulle levykkeellisen hupaisia Commodore 64-pelejään. Käytimme yhdessä tekemääni "Boot 64"-nimistä hienoa käyttöjärjestelmää, mikä muunmuassa mahdollisti järjestelmälokien tekemisen. Kyseisellä levykkeellä oli seuraavanlainen merkintä, jonka ystäväni oli mukavasti raapustanut: "Tein tänään pelin nimeltä paskahousujen palatsi se oli ihan paska." Tai jotain sinne päin.

Tämä oli luonnollisesti huvittavaa, ja pienen penkomisen jälkeen kyseinen peli löytyikin levykkeeltä. Teimme tuolloin yhdessä tekstiseikkailupelejä. Tämä oli varmaankin toinen tai kolmas tekstipeli minkä hän teki. Itse olin väsännyt neljä tai viisi peliä.

Tämä "ihan paska" peli on mielestäni edelleenkin varsin loistava, koska tämän pelin sanoma on selkeä. Tämä peli on suoraan sanottuna teinipeliteollisuuden kiteytymä, ja edustaa selkeästi kotimaisen peliteollisuuden nuoren polven tuotoksia. Tämä on tyypillinen teinipeli. Jos joku tekee teinipelin, sitä ehdottomasti tulee verrata tällaiseen peliin. Tätä teinimpää peliä tuskin löytyy.

Ottakaa opiksenne.

Uudisversio

Eräänä tylsänä päivänä printtasin pelin BASIC-listauksen ja päätin puuhata pelistä aivan upouuden version, käyttäen Inform-ohjelmointikieltä. Kaikkien pelin bugien tarkka uudelleenkoodaus oli mahdotonta, eikä peli siis kosahtele ja kaadu samaan tahtiin.

Täydellinen pelikokemus ei ole, mutta ainakaan pelaamiseen ei tarvitse C64-emulaattoria. Tämän uudisversion pelaamiseen tarvitsee siis Infocom Z-Machine-tulkin. Windowsille on ainakin WinFrotz, Macintoshille Zoom ja Linuxille Frotz ja xzip (useimpien distrojen mukana valmiina).

Imuroi tiedostot tästä ja koeta onneasi. Paketti sisätää sekä suomenkielisen että englanninkielisen version. Suurin osa bugeista on portattu tähänkin versioon, ja englanninkielinen versio puolestaan vaati suurta luovuutta. =)

Copyrightit

Kaverini tuskin haluaa "kunniaa" täsätä pelistä itselleen, eikä toivottavasti pahastune jos laitan pelin levitykseen anonyymisti. En kerro todellista tekijää kuin hänen pyynnöstään. Huuleni ovat sinetöidyt =)


[Index] [Up] [Main] [Weyfour WWWWolf]

Last modified: $Date: 2005-07-26 20:40:08 +0300 (ti, 26 heinä  2005) $