Tekijä: Baldecaran
Arvosana: *****
Imuroi: NWVault
Päivä: 2004-07-12
Arvostelija: Urpo Lankinen
[Screenshot]

Syvänmaahiset työssään

Valitettavasti en saanut paljoa kuvia seikkailusta, mutta se olisikin ollut hankalaa spoilereiden kannalta. Tässäpä kuitenkin näette syvänmaahisen työn touhussa (ainakin omien sanojensa mukaan).

Lyhyesti

The Cave of Songs on lyhyt ja yksinkertainen, juonen kannalta varsin mielenkiintoisesti toteutettu seikkailu mystisen luolan syövereissä.

Seikkailun idea

Tuoll' kaukana saloin kätkössä lie Laululuola, jonka ikiaikaisista seinämistä kaikuu toki mystillinen laulu. Ja tuosta luolasta kerrottaneen kaikenlaista, liekö tuo sitten kummitusten vaiko lohikäärmeiden vaiko jättiläisten tyyssija. Eikä luolasta palannut ole kukaan, mutta eipä sinne kukaan ole mennytkään. ...Anteeksi, väärä luola.

Tässä siis seikkailun idea lyhykäisyydessään: Seikkailija, eli siis pelaaja itse, lähtee tutkimaan luolaa josta paikallisilla asukkailla ei ole kovin selkeää kuvaa. Mysteeriö myös pysyy mysteerinä sillä myöskään luolan asukkailla ei ole kovin selkeää kuvaa siitä mitä luolassa oikeasti tapahtuu. Ja lopussa kaikki selviää ja kyynel tulee silmään.

Lisämausteena seikkailussa on muutama pienempi sivujuoni, käytännössä "Läksipä tuonne, lahtaa parit örkit ja tuo pää vadilla todisteeksi", eli ei mitään ihmeellistä - tosin nämäkin ovat aivan taidolla toteutettuja eivätkä ala sapettamaan.

Pelasin seikkailun sorcerer/monkilla, eikä vastaan juuri tullut mitään joka olisi hahmoa erityisesti tukenut, mutta eipä moduuli vastaavasti tuottanut myöskään mitään erityisiä hankaluuksia.

Onneksi seikkailussa on myös mukana apulainen joka kaiken lisäksi on cleric (ainakin puolittain, en mennut katsomaan), eli pelissä ei varsinaisesti ollut suuria ongelmia kun selän takana on parannusloitsuja laukova haltia. Apumies myös vaihtaa tarvittaessa jouseen tahi miekkoihin ja erilaisia toimintavaihtoehtojakin on kiitettävissä määrin.

Tekninen toteutus

Tekninen toteutus oli varsin tasokasta. Metsäosio oli oikeasti pelottava - todella taitavaa äänien sijoittelua. Ympäristöt olivat myös vaikuttavia, ilman että oli sorruttu erityiseen kikkailuun. Yhtään ainutta suurta bugia ei sattunut silmään ja myös tekstit olivat loistavasti kirjoitettuja.

Ainoita suuria moka oli onneksi vain kaksi. Eräissä paikoissa oli törkeän suuria aarreläjiä, joista onneksi vaatimattomalle munkittarelleni ei juuri ollut riemua. Toinen ongelma olivat uudelleenkäynnistyvät encounterit, jotka alkoivat lievästi sanottuna ottamaan päähän (oma vikani, olisi pitänyt varata litratolkulla vastamyrkkyjä kun kerran krypta oli tiedossa...)

Seikkailussa on myös muutama "mahdoton" taistelu, mutta onneksi niille kehotetaan keksimään toinen ratkaisu - ja toinen "mahdoton" tehtävä olikin lopulta aika helppo, piti vain juosta strategisesti. (Toisessa piti huijata. Piti päästä pelaamaan Undrentideäkin joskus... =)

Pelaaminen

Kokeilin peliä vain yksinpelinä, ja hyvin tuntui toimivan.

Yhteenveto

Aivan hyvä seikkailu parin pelirupeaman hiukopalaksi. Varsin hyvä juoni, sutjakkaasti eteneviä taisteluita. Ei juuri uudelleenpeluuarvoa mutta muuten modulia voi suositella.